Kerhon pikkujoulut järjestetään koronatilanteen edellyttämät toimenpiteet huomioiden
7.12.2021
Kerhon pikkujoulut järjestetään lauantaina 11.12.2021 Linkosuon Kuparisalissa Tampereella kello 18-23. Vallitseva koronatilanne on huomioitu myös pikkujoulujen järjestelyissä alla kuvatulla tavalla. Ohjeistuksen pohjana on käytetty viranomaisten antamia määräyksiä ja suosituksia, Linkosuon antamaa ohjeistusta sekä tartuntatautilääkärin antamia ohjeita.
- Kaikilta osallistujilta edellytetään koronapassia. Koronapassi esitetään ravintolan henkilökunnalle joko sähköisesti tai paperille tulostettuna. Koronapassin voi ladata tai tulostaa OmaKannasta.
- Tilaisuuteen saa osallistua vain täysin oireettomana, vaikka koronatestikin olisi negatiivinen.
- Tilaisuuden aikana käytämme viranomaissuositusten mukaisesti kasvomaskia muina aikoina kuin syödessä ja/tai juodessa.
- Huolehdimme tilaisuuden aikana hyvien turvavälien toteutumisesta, vältämme tarpeetonta liikkumista sekä jonottamista ja pyrimme istumaan pöytiin oman tavanomaisen lähipiirin kanssa.
- Huolehdimme lisäksi hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta tilaisuuden aikana.
Lisätietoja pikkujoulujen järjestelyistä ja koronatoimista saa tarvittaessa sihteeriltä (sihteeri@kamoke.fi).