Aluehallintoviraston tuorein päätös kieltää kaikki yleisötilaisuudet sekä sulkee harrastustilat

23.12.2021

Aluehallintovirasto kieltää torstaina 23.12.2021 antamassaan päätöksessä kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset henkilömäärästä riippumatta sekä sulkee esimerkiksi harrastustoimintaan käytettävät tilat, kuten liikuntasalit. Päätöksessä määrätyt rajoitukset ovat ehdottomia eikä niiltä voi välttyä edes koronapassilla. Aluehallintoviraston antama päätös on voimassa 25.12.2021-7.1.2022 välisen ajan.

Päätöksen myötä kerhomme perinteinen maanantai-illan jumppavuoro sekä keskiviikkoiltojen venyttelyvuoro ovat tilojen sulkemisen vuoksi tauolla päätösten voimassaoloajan. Myöskään muuta kokoontumista vaativaa toimintaa, kuten sarjaenduroita, ei voida päätösten voimassaoloaikana järjestää.

Ajopaikat ovat avoinna, mutta myös niiden osalta on vältettävä useampien henkilöiden kokoontumista sekä huolehdittava vähintään kahden metrin turvavälien sekä muiden suositeltujen sekä velvoittavien terveysturvallisuustoimien toteutumisesta.