Ilmoitustaulu

Jouluaattona ja joulupäivänä kerhomme ajopaikoilla rauhoitutaan joulun viettoon

Joulunaika ja vuoden vaihtuminen tuovat muutoksia kerhomme tavanomaiseen toimintaan.

Vuoden 2021 ansioituneet ja kilpailuissa menestyneet kerholaiset palkittiin lauantaina 11.12.2021

Lauantaina (11.12.2021) palkittiin kerhomme ansioituneet ja kilpailutoiminnassa menestyneet jäsenet.

Kerhon turvallisuusjaosto päivitti turvallisuusohjeita kokouksessaan torstaina 9.12.2021

Turvallisuusjaosto kokoontui vuoden toiseen kokoukseensa torstai-iltana (9.12.2021).

Kerhon pikkujoulut järjestetään koronatilanteen edellyttämät toimenpiteet huomioiden

Vallitsevan koronatilanteen myötä kaikilta pikkujouluihin osallistuvilta edellytetään koronapassia.

Vuoden 2022 alusta lähtien sihteerin tavoittaa parhaiten maanantaista torstaihin

Sihteerin tavoitettavuusaikataulussa tapahtuu pieniä muutoksia vuoden 2022 alusta lähtien.

Kerhopaidan suunnittelukilpailu on käynnissä!

Millaisen kerhopaidan juuri sinä haluaisit?

Hirviaita ja Tehotankki ovat taas ajettavissa

Hirviaidan ja Tehotankin reitit ovat jälleen ajettavissa!

Pirkkalan Lenttis on jälleen ajettavissa!

Pirkkalan Lenttiksellä saa jälleen ajaa maan ollessa jäässä.

Hirviaita on suljettu toistaiseksi

Hirviaidan ajopaikka on ajokiellossa toistaiseksi uuden reitin merkkaamisen vuoksi.

Tehotankki on suljettu toistaiseksi

Tehotankin reitti on suljettu toistaiseksi ennen kuin saamme kunnon pakkaset!

Hirviaidalla pidetään reittitalkoot sunnuntaina 28.11.2021 kello 11 alkaen

Hirviaidan reitti ahkeroidaan kuntoon sunnuntaina 28.11.2021 kello 11 alkaen.

Maanantain jumppavuoron paikka vaihtuu Ruutanan koululle

Maanantai-iltojen jumppavuoron paikka vaihtuu Ruutanan kouluun maanantaista 22.11.2021 alkaen.

Tehotankilla tehdään huoltotöitä viikolla 46

Tehotankilla tehdään reitin kunnostustöitä konevoimin viikon 46 aikana.

Hirviaita on suljettu keskiviikosta (17.11.2021) sunnuntaihin (22.11.2021)

Hirviaidan pätkä on suljettu keskiviikosta sunnuntaihin sarjaenduron valmisteluiden vuoksi.

Palautekysely on avoinna vielä pari viikkoa!

Palautekyselyn avulla keräämme palautetta vuoden 2021 toiminnasta.

Turvallisuusjaosto kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa keskiviikkona 10.11.2021

Turvallisuusjaosto kokoontui ensimmäistä kertaa kerhon historiassa käsittelemään kerhomme turvallisuusasioita.

Lentopalloiluvuoro käynnistyy maanantaista 15.11.2021 alkaen

Lentopalloa on tarjolla maanantai-iltaisin Liuksialan koululla.

Venyttelytunnit alkavat keskiviikkona 10.11.2021

Venyttelytunnit käynnistyvät keskiviikkona 10.11.2021 kello 19 alkaen Kangasalan Aseman monitoimitalolla.

Kerhon pikkujoulut järjestetään lauantaina 11.12.2021 kello 18 alkaen

Kerhon perinteiset pikkujoulut järjestetään vuoden tauon jälkeen lauantaina 11.12.2021.

Ohjeistus jäsenmaksujen maksamiseen vuodelle 2022

Jäsenmaksujen maksaminen vuodelle 2022 on nyt ajankohtaista!